Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet poliittisten työtaistelutoimenpiteiden jatkumisesta yhdellä viikolla 1. huhtikuuta alkaen. Myös Kiilto Oy ja KiiltoClean Oy ovat lakkojen piirissä 5.4.2024.
Pitkittynyt lakkotilanne aiheuttaa mahdollisia viivästyksiä raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetuksiin. Ennakoimme kuljetusviivästysten ulottuvan ruuhkien vuoksi myös lakon jälkeiseen aikaan. Kuljetusten viivästyessä on mahdollista, että joidenkin yksittäisten tuotenimikkeidemme saatavuus on väliaikaisesti rajoittunutta.
Pyrimme minimoimaan poikkeuksellisen tilanteen aiheuttamia vaikutuksia, mutta emme voi taata normaaleja toimituksia tilauksille lakon muodostaessa ylivoimaisen esteen.
Kiillon asiakkaat voivat ottaa yhteyttä aluellaan toimiviin asiantuntijoihimme saadakseen lisätietoja työnseisausten vaikutuksista toimituksiinsa tai apua niistä aiheutuviin haastetilanteisiin. Yhteystiedot löytyvät täältä.